keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen kirjaus.


Minä olen siitä omituinen maahanmuuttokriittinen ja anti-islamilainen kristillis-konservatiivi, että en varsinaisesti rakasta Israeliakaan. Useamman kuin yhden muuten arvostamani nettikirjoittelijan blogin syrjässä komeilee "Proud friend of Israel" -tagi; tällä sivustolla ette tule moista näkemään.

Mitä tulee Lähi-idän Israel-Palestiina -ikuisuuskiistaan olen ehdottoman puolueeton ja inhoan ennakkoluulottomasti ja tasapuolisesti kiistan kumpaakin osapuolta. Tunneperäisestä inhosta huolimatta toki voin tietyssä mielessä ymmärtää sekä sionistien että palestiinalaisten kantoja.

En ole holokaustinkieltäjä enkä mielestäni sen vähättelijäkään (vaikka en pidäkään sitä minään pahuuden absoluuttisena mittatikkuna enkä edes mitenkään ainutlaatuisena rikoksena muuten kuin murhakoneiston ennen näkemättömän tehokkuuden osalta). Juutalaisten näkökulmasta oli kyseessä oli tietenkin katastrofi vailla vertaa, eikä tarvitse ihemetellä sitä, että he halusivat luoda olosuhteet, joissa vastaava ei enää voisi toistua. Paras keino siihen on oma valtio, ja holokaustin myötä sionistien sinänsä vanha agenda tuli toteuttamiskelpoiseksi. Aikaisemmin sionistit olivat olleet juutalaistenkin joukossa marginaali-ilmilö. Yhtä kaikki, juutalaiset saivat valtionsa ja sille kansainvälisen tunnustuksen. Isrealilla on oikeus olemassaoloon.

Ymmärrän kyllä palestiinalaisiakin, sillä heidän näkökulmastaan on kyseessä aivan selvä anastus. Miksi heidän pitäisi maksaa kansallissosialistien rikoksista? Ei luulisi olevan kovin vaikeata asettua heidän asemaansa yksinkertaisesti muutettavat muuttamalla.

Ymmärrän siis kiistan kumpaakin osapuolta vaikka en heistä erityisemmin pidäkään. Sen sijaan en kertakaikkiaan voi sietää näiden riitapukareiden länsimaisia ystäviä. Palestiinalaishuiviset vasemmistoaktivistit ovat joko tietoisia terroristien tukijoita tai hölmöjä myötäjuoksijoita. Juuri tätä joukkoa oli ilmeisesti tuon "Gaza-flotillan" laivoissakin. Onko Henning Mankell fellow-traveller vai terrorismin ihailija? En tiedä, vasuri-intellektuelli hän on joka tapauksessa, ja sellaisena tietenkin pro-palestiinalainen, viis siitä millaiset verenhimoiset kurkunleikkaajat Palestiinalaisalueilla ovat vallassa.


Mutta kristittyjä sionistejamme en sulata senkään vertaa. On käsittämätöntä, että niistä piireistä löytyy varauksetonta tukea esimerkiksi Länsirannan laittomille (siis kaikille) juutalaissiirtokunnille. Länsirannan arabeista huomattava osa on perinteisesti ollut kristittyjä. Nyt heidän lukumääränsä alkaa olla prosenttiluokkaa. Nämä ikivanhat kristilliset yhteisöt jauhautuvat tomuksi sionistisen vasaran ja ääri-islamilaisen alasimen välissä. Lännestä löytyy juutalaislobbyja ja jos jonkinlaista Palestiinan ystävyysseuraa, mutta kuka ottaisi erityiseksi sydämenasiakseen nimenomaan palestiinan kristityt? Eivät ainakaan kristityt sionistit; palestiinan kristityt kun eivät taida olla niitä "uudestisyntyneitä"...

2 kommenttia:

  1. Aivan samoilla linjoilla, vaikka tasapuolisesti vierastan kaikkia kolmea seemiläis-haamilaista haihatusta eli juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia.

    Jerusalem kuuluu koko ihmiskunnalle ja muurien rakentaminen 2000-luvulla on sairasta. Kahden valtion malli ei tule ikinä toimimaan, mutta koska kristityt siionistit ja amerikanjuutalaiset tahtovat, niin tämä sota jatkuu Harmageddoniin asti.

    VastaaPoista
  2. Jerusalem todellakin kuuluu kaikille. Sen sijaan muureja tai muita rajoja vastaan minulle ei sinänsä ole mitään. Rajat ovat totta puhuakseni terveellisiä ja luonnollisia ilmiöiätä. Palestiinalaiset voisivat hyväksyä Israelin edes vuoden 1967-rajoilla; ja sen jälkeen ehdottomasti kunnioittaa niitä rajoja. Mutta tuskinpa näin tulee käymään. Tappaminen jatkuu. Jatkukoon.

    VastaaPoista